Ostimme paritaloasunnon uudesta kaupunkilähiöstä kesällä 2006. Halusimme pienen pihan ja tyylikkään, avaran kodin. Löysin itsestäni vähitellen puutarhahullun ja miehenikin innostui nikkaroimisesta. Eteistilaa sen sijaan oli ihan liiaksi ja naapurit aivan liian lähellä.  Kesällä 2008 hankimme leonberginkoiran (säkäkorkeus vähän yli 70 cm ja paino noin 50kg), joka ihan selvästi ansaitsee paljon isomman pihan kuin kaupunkipihat ovat.  

Aloitimme tontin etsinnän listaamalla toiveet:

*vähintään 3000m2 tontti

*isoja puita, joita ei tarvitse kaataa rakennuksen tieltä

*korkealla ja mieluusti aurinkoisella paikalla

*vettä (muttei merta, koska sen rannalla on niin paljon punkkeja)

*korkeintaan 20km matka töihin

*ei lähinaapureita vaan oma rauha metsän keskellä

*sähkö ja vesi lähellä, eikä kovin pitkää omaa tietä hoidettavana

Lyhyehkön kartanlukemisen jälkeen löysimme suoraan unelmiemme tontin pihaan. Tielle emme nähneet järveä, mutta noustuamme noin 100metrin pihatien ylös tontille avautui sivullamme kaunis erämaajärvi. Unelmiemme tontti ja se täytti kaikki vaatimukset ja tarjosi kaupan päälle vielä valmiin piharakennuksenkin ulkovessoineen ja liitereineen. Selvitimme omistajan ja saimme kuulla, että tontti oli ollut kaupan jo muutaman kuukauden ajan. Kävimme jonkin aikaa keskusteluita hinnasta ja lopulta pääsimme kuin pääsimmekin sopimukseen ja nyt tontti on ollut meidän jo kohta vuoden päivät. Poikkeamislupa tontille myönnettiin huhtikuussa 2009 ja rakennuslupa tammikuussa 2010.